Kartta NIMI kaupungista
Kartta maastoreiteistä
Kartta maastoreiteistä
Tallirakennukset
Ylä- ja alatalli
Ylä- ja alatalli on rinteeseen rakennettu 2-osainen talli, joka toimittaa niin kutsutun päärakennuksen virkaa. Talli on remontoitu vuoden 2023 aikana. Ylätallin puolella on 15 karsinapaikkaa ratsastuskoulun asukeille. Alatallissa sen sijaan on kuusi karsinapaikkaa, joista viisi on varattu yksityishevosille ja yksi karsina on niin kutsuttu varsomiskarsina. Elementit karsinoihin on valittu niin, että hevosilla on mahdollisuus kurkistaa käytävälle. Kuivikkeena käytämme turvetta, tapauskohtaisesti mahdollisuus saada olkikuivitus. Tallin karsinoissa on automaattisesti täyttyvät juomakipot, kovilla pakkasilla hevoset juotetaan ämpäreistä. Hevosten käytössä ylätallin puolella on pesupaikka ja hoitopaikka, myös yksärit saavat käyttää näitä tarvittaessa.
Ylätallin puolelta löytyy lämmitetty varustehuone ja rehula. Lisäksi tallin sosiaalitilat ja vessa löytyvät ylätallin puolelta. Alatallissa sen sijaan on henkilökunnan toimisto ja pesutupa hevostarvikkeille. Ylä- ja alatallin hevoset kulkevat omista ulko-ovistaan, mutta ihmisillä on mahdollisuus kulkea kahden tallin välillä sisäkautta.
|
2-talli
2-talli on uudempi vuoden 2023 aikana rakennettu noin 15 hevosen talli. Tallista löytyy kaksi ryhmä-/varsomiskarsinaa, jotka ovat pääsääntöisesti tyhjillään. 13 normaalikokoista karsinaa taas ovat sekä tuntihevosten, että yksäreiden käytettävissä. Elementit 2-tallissa ovat yhtenäiset päätallin kanssa, lukuun ottamatta kesikäytävän kolmea karsinaa. Keskikäytävän karsinoissa ovet aukeavat kummalekin puolelle käytävää ja mahdollistaa näin käytävälle kurkistamisen kummaltakin puolelta.

Kuivikkeena 2-tallissä käytetään myös turvekuiviketta, mutta sopimuksen mukaisesti on olkikuivikkeen käyttäminen myös mahdollista. Karsinoissa on automaattisesti täyttyvät juomakipot, mutta kovilla pakkasilla hevoset juotetaan ämpäreistä. 2-tallissa on oma varustehuone ja rehula, mutta sosiaalitiloja tai vessaa siellä ei ole. Hevosten käytössä on yksi pesupaikka ja yksi hoitopaikka, lisäksi käytäville on mahdollista kiinnittää hevonen hoidettavaksi.
Piharivi
Hieman syrjempänä sijaitsee tallin piharivi, eli ulkokarsinat. Piharivissä on viisi karsinaa ja ne on ensisijaisesti tarkoitettu tallin oreille. Piharivit on rakennettu vanhoihin kontteihin ja ne on hyvin eristetty, sekä valaistu. Karsinan ovet ovat 2-osaisia ja kylmillä pakkasilla niin kutsutut yläluukut suljetaan. Myös piharivissä käytetään kuivikkeena turvetta. Karsinoihin kannetaan vesi juoma-astioihin.

Pihatto
Pihapiirissä sijaitsee pieni pihatto, joka on suunniteltu noin 4-5 ponin laumalle. Pihatto on kooltaan noin kuusi hehtaaria ja sieltä löytyy katos. Pihatossa asustaa ensisijaisesti opetushevosia, mutta joissain tapauksissa voimme majoittaa myös yksäreitä pihattoon. Pihattolaiset ovat talvikautena vapaalla heinällä. Vedet kannetaan ämpärillä eristettyyn juoma-astiaan, joka pitää sen veden sulana myös pakkasilla. Pihatossa ei ole harjauspuomia, vaan hevoset hoidetaan ja varustetaan tallissa tai tallin edustalla olevalla harjauspuomilla.

Tarhat ja laitumet
Tarhat
Tallin pihapiiristä löytyy runsas määrä hiekkatarhoja, joissa hevoset viettävät pääsääntöisesti 7.00 - 17.00 välisen ajan. Hevoset pyritään tarhaamaan noin 3-5 hevosen laumoissa, mutta tapauskohtaisesti on mahdollista tarhata myös yksin. Orien tarhat on sijoitettu hieman kauemmaksi, jotta ne eivät stressaannu tammojen läsnäolosta. Tarhoissa on yleensä vapaa heinä, eli pyöröpaali, mutta joissain tapauksissa päiväheinät jaetaan ulos tarkkojen määrien mukaisesti. Kaikissa tarhoissa on eristetyt juoma-astiat, jotka täytetään ämpäreillä. Laitumet
Laitumet sijaitsevat noin kilometrin päässä tallirakennuksesta, ja ne kiertävät ympäri Fjordvindin maita. Lähtökohtaisesti hevoset laiduntavat kesällä koko laidunkauden, mutta tapauskohtaisesti osa hevosista tarhaa ympäri vuoden. Laitumilla on juoma-astiat, jotka täytetään kesällä päivittäin. Opetushevoset viettävät kesällä noin kahden viikon mittaista laidunlomaan, jolloin tunnit ovat tauolla. Muutoin tuntilaiset hakevat ja palauttavat hevosensa laitumille. |
LinkitTarhauskartta | Laidunkartta |
Kentät ja maneesi
Kentät
Fjordvindin pihapiiristä löytyy kaksi valaistua ratsastuskenttää, kooltaan 20x60 ja 60x100 -metriä. Molemmat kentistä on ympärivuoden käytössä, mutta etenkin talviaikaan pohjat saattavat olla huonossa kunnossa.

Ison kentän laidalta löytyy pieni estekatos, jossa säilytetään puomeja, estetolppia ja muita vastaavia tarpeita. Kaikki kalusto on vapaasti käytettävissä ratsastuksen aikana. Kentät pyritään lanaamaan noin kerran kahdessa viikossa. Ratsastajat keräävät lannat kentän laidalla oleviin kottikärryihin aina ratsastuksen jälkeen.
Maneesi
Hieman etäämmältä, tontin perältä löytyy pieni 20x60m kokoinen maneesi. Maneesi ei ole lämmitetty, mutta se toimittaa virkaansa lähinnä silloin, kuin ratsastuskenttien pohjat ovat huonossa kunnossa tai ikävän sään sattuessa. Maneesiin mahtuu sujuvasti yhden ryhmän verran hevosia kerrallaan. Myös maneesista löytyy oma estekalusto, joka on vapaasti käytettävissä.

Muut rakennukset
Lantala ja turvevarasto
Lantala löytyy tallirakennuksen yhteydestä. Se tyhjennetään aina tarpeen mukaan talkoovoimin. Lantalan yhteydestä löytyy myös turvevarasto, josta saadaan lisää kuiviketta karsinoihin.

Heinälato ja kärryvarasto
Heinälato on nimensä mukaisesti lato, jossa säilötään valtaosa tallin pyöröpaaleista. Pyöröpaalien heinät ruokitaan ulos tarhoihin ja pihattoon. Sisälle syötettävät heinät taas löytyvät alatallin vintiltä, josta ne lattialuukun kautta pudotetaan alas. Lisäksi heinäladosta löytyy vanhat hevoskärryt ja muutamat koppakärrytkin.

Majoitus
Pihapiiristä löytyy muun muassa vanha työväentalo, joka toimittaa majoituksen virkaa esimerkiksi leirien tai kurssien aikana. Myös jotkut tallityöntekijät saattavat yöpyä työväentalolla. Työväentalo on kaksi kerroksinen ja siellä on tilaa 12 nukkujalle. Talossa on tupakeittiö, vessa ja suihku, sekä kolme makuuhuonetta. Yksi makkari löytyy alakerrasta ja kaksi ylhäältä, jokaisessa kammarissa on kaksi kerrossänkyä. Kesäleireillä majoittuminen on mahdollista myös teltoissa tai Ivarin asuntoautossa.

Laavu ja saunarakennus
Läheltä työväentaloa löytyy puulämmitteinen sauna ja laavu. Saunarakennuksessa on erillinen pukuhuone ja pesutilat. Itse saunassa on tilaa noin kuudelle vihtojalle kerrallaan. Erityisesti leirien ja kurssien aikana sauna lämmitetään lähes päivittäin. Rakennuksen pihapiiristä taas löytyy laavu ja nuotiopaikka, jotka ovat myös ahkerassa käytössä leirien aikana. Jotkut saattavat uskaltautua jopa yöpymään laavussa kesäaikana, ellei nuotion äärellä kerrotut tarinat houkuttele pakenemaan sisätiloihin..

Hautuumaa
Tontin rajalla sijaitsee vanha hevosten hautuumaa, johon on tallissa menehtyneitä kaviollisia haudattu jo vuosikymmenten ajan. Hautuumaahan ja sen lepoon haudattuihin saattaakin liittyä monen monta tarinaa..

Maastot ja lähialueet
Maastoreitit
Tallinpihasta lähtee käytännössä neljän eri reitin alku, joista kolmea käytetään usein miten. Kaikki lähialueen reitit ovat osalta matkaa valaistuja ja helppokulkuisia. Reittien pituudet vaihtelevat 1 - 9 kilometrin välillä. Pidemmät vaellukset kuljetaan yleensä reiteillä joita ei ole ennalta merkitty ja siksi niistä ei tältä sivulta tarkempaa kuvausta löydy. Kun vaelluksia järjestetään on ilmoittautumisen yhteydessä kerrottu aina kaikki tarvittava tulevasta reitistä.

Maastoesteradan reitti
tekstiä..
Vuoristolenkki
tekstiä..
Metsälekki
tekstiä..
Hiekkatie -lenkki
tekstiä..
tekstiä..
Vuoristolenkki
tekstiä..
Metsälekki
tekstiä..
Hiekkatie -lenkki
tekstiä..
Lähialueet
Tallin lähialueella sijaitsee erilaisia paikkoja, jotka ovat enemmän ja vähemmän oleellisia tallilaisille tai tallin toiminalle. Paremmin lähialueisiin ja kaupunkiin voi tutustua täällä.

Kivikirkko
Uittopaikka
NIMI leirintäalue
Brekkejen talo
Uittopaikka
NIMI leirintäalue
Brekkejen talo
Fjordvind on virtuaalitalli | Fjordvind is a sim-game table